Pakoon Venäjän sisällissodan alta

Ensimmäisen maailmansodan ja Venäjän vallankumousten alta pakeni suuri ja kirjava joukko ihmisiä lähimaihin. Etenkin osa rikkaimmasta väestöstä katsoi parhaakseen turvata henkensä ja omaisuutensa lähtemällä maanpakoon. Eikä ainoastaan varakkaat, vaan kuten eräskin Kazanista lähtöisin oleva pakolainen, joka suuntasi bolsevikkivallankumouksen jälkeen matkansa jalkaisin kohti Suomea päällään ainoastaan ulkovaatteensa ja matkarahaa vaivaiset 25 ruplaa. Venäjältä paettiin joka suuntaan, mutta etenkin Ukrainaan ja Mustallemerelle, jossa vastassa olivat valkoisia vastavallankumouksellisia tukevat liittolaisjoukot Englannista ja Ranskasta.

Myös Suomi oli yksi pakosuunnista, läheisyytensä vuoksi hyvinkin luonteva vaihtoehto Pietarissa asuville suomalaisille aatelisille, liikemiessuvuille ja Venäjän armeijassa palvelleille upseereille. Lisäksi Suomen etuna oli muusta Venäjästä poikkeava asema. Suomi oli saanut elää jokseenkin omissa oloissaan suuriruhtinaskuntana, nostanut ruotsin rinnalle oman kielensä suomen ja saanut oman rahayksikkönsä markan. Tänne muuttaneet tai täällä toimineet venäläiset saivat Suomen maaperällä suomalaisten omia vastaavat kansalaisoikeudet kuitenkin vasta vuoden 1912 yhdenvertaisuuslailla! Venäläisyys ei ollut Suomessa niin vahvasti läsnä kuin muissa keisarikunnan osissa. Vuoteen 1922 mennessä Suomeen oli tullut Venäjän vallankumouksen ja sisällissodan jaloista noin 35.000 pakolaista. Monelle Suomi oli kuitenkin vain läpikulkupaikka, mutta vielä toisen maailmansodan alkaessa Suomessa oli noin 15.000 venäläissyntyistä henkilöä.

thiess_taulu_pienehko

John Thiessin valokuva Romanov-suvun 300-vuotisjuhlien aikoihin pidetyistä naamiaisista

Pietarilaisen aatelisperheen muutto Turun Littoisiin

Pietari oli kansainvälinen ja loistokas kaupunki. Pietarista Suomeen emigroituneista puhuttiinkin pikemminkin pietarilaisina kuin venäläisinä, mutta itsenäistymisen jälkeen Suomeen Venäjältä muuttaneet olivat suomalaisten silmissä enää pelkästään venäläisiä. Ilmeisesti ennen vuoden 1917 vallankumousta myös menestyvä englantilais-saksalainen aatelinen liikemies John Thiess päätti lähteä omaisuutensa ja perheensä kanssa turvaan Pietarista Suomeen päätyen Littoisiin. Mukana oli kaksi junavaunullista tavaraa, vaimo Elenor, lapset Victor, Marion ja Edna sekä kaksoissisaret Eleonor ja Irina.

Lähtö sai heti alussa ikävän käänteen, kun rajalla viranomaiset takavarikoivat huomattavan osan Suomeen matkaavista tavaroista. Alkuvaikeuksien jälkeen jäljelle jäänyt omaisuus riitti kuitenkin Villa Solgårdin ostamiseen Littoisista, läheltä Turkua. Perhe kohtasi kuitenkin Suomeen muutettuaan uusia vaikeuksia. Vakituista työtä oli vaikea löytää, sillä Suomessa töitä oli tehtävä suomen tai ruotsin kielellä. Ulkomaalaisilla ei ollut lisäksi oikeutta verovähennyksiin suomalaisten tavoin, mikä johti pienienkin tulojen ankaraan verotukseen. Lisäksi elinkeinonharjoittamiseen liittyi myös muita rajoituksia, joiden yli pääseminen riippui maaherran päätöksestä. Lopulta perheen oli turvauduttava omaisuutensa myyntiin elinkustannusten kattamiseksi.

thiess_pienet-3

John Thiessin tyttäristä todennäköisesti Eleonorin käsinkirjoittama muistio

Toivosta toistuviin tragedioihin

John Thiessille työttömyys ja kielitaidon puuttuminen merkitsivät läpipääsemätöntä umpikujaa. Syvenevässä ahdistuksessaan hän päätyi lopettamaan elämänsä 1927 oman käden kautta. Perheen tragedia sai aikaa myöten kohtuuttomalta tuntuvat mittasuhteet, kun Johnin poika Victor päätyi samaan ratkaisuun kolme vuotta isänsä kuoleman jälkeen. Vielä myöhemminkin yksi perheen tyttäristä päätyi samaan ratkaisuun. Perheen tarina on traaginen kertomus siitä, miten monitasoisiin ja syviin ongelmiin pakolainen saattoi joutua itselleen vieraassa kulttuurissa vailla tarvittavaa kielitaitoa ja mahdollisuutta osallistua tasavertaisena yhteiskunnalliseen elämään.

Suomeen saapumisen piti olla Thiessin perheelle vain väliaikainen ratkaisu ennen paluuta takaisin Venäjälle, mikä näkyy myös tytär Eleonoran Littoisissa kirjoittamista kirjeistä. Keisarikunta oli kuitenkin luhistunut lopullisesti, eikä paluuta loistokkaaseen Pietariin enää ollut. Entisajan loistokkuus eli kuitenkin loppuun saakka kaksoissisarusten mielessä. Villa Solgård oli äiti Eleanorin luomus alusta alkaen, jollaisena se myös säilyi hänen kuolemaansa vuoden 1962 jälkeenkin. Pietarista tuodut esineet olivat pysyvä muistutus keisariajan menetetystä vauraudesta ja suuruudesta. Joistakin niistä luopuminen oli sisaruksille hyvin tuskaista, vaikka osasta luopuminen olikin välttämätöntä menojen kattamiseen.

thiess_pienet-1

Eleonorin kuvaus Turun Vartiovuorenmäen tähtitornista 28.9.1973

Sisarukset elivät yhdessä Solgårdissa kuolemaansa vuoteen 1987 saakka. Eleonor ja Irina olivat näkyviä hahmoja Littoisissa. Loppuun asti sisarukset säilyttivät aristokraattisen elämäntyylinsä huolimatta Villan hiljakseen etenevästä rapistumisesta. Sisarusten elämä on kuitenkin jättänyt jälkensä taiteeseen niin Einojuhani Rautavaaran (1928-2016) oopperaan Auringon talo kuin Pirjo-Riitta Tähden näytelmään ja romaaniin Rakkaudella sisaresi.

Eerik’sin 30.5. huutokaupassa Art, Finnish Design, Military, Russian & Collectibles on myynnissä John Thiessin suurikokoinen valokuva ja siskosten jäämistöstä säilyneitä kirjeitä sekä dokumentteja, kuten Thiess-Stewartin kuninkaalliseen sukututkimukseen liittyviä käsinkirjoitettuja muistikirjasia. Joukossa on myös Eleonoran runoja ja hänen piirtämänsä kuvaus Turusta. Kohde löytyy luettelosta numerolla 290.

thiess_pienet-4
thiess_pienet-2

Siskoksilta säilyi lukuisia valokuvia, dokumentteja ja kirjasia